Opasnaruja & pintaköysiä

Mennellä viikolla tuli pistäydyttyä veden alla vain kerran. Se tapahtui eilen, sunnuntaina. Paikaksi valikoitui tällä kertaa hauskasti nimetty "Sikalan monttu". Paikka on vanha kalliolouhos, jonka nimi tulee siitä, että montulle johtava tie kulkee sikafarmin ohi. Sikalan monttu on yksi meidän vakio harjoittelukohteista, jossa syvyyttä on huimat 10 metriä ja näkyväisyys on yleensä melko hyvä.

Näin talvisaikaan olemme toteuttaneet louhos-sukellukset ns. luolasukellusmenetelmällä, eli monttujen pohjalle on vedetty opasnaru, jota seurailemme koko sukelluksen ajan. Narun tehtävänä on opastaa meidät turvallisesti takaisin maan kamaralle. Sikalan montulle olen vetänyt narua noin 170 metriä eli narun päähän ja takaisin avannolle sukellettaessa matkaa kertyy reilut 300 metriä. Parantelemme narua ensi kerralla vielä niin, että se alkaa avannolta ja päättyy avannolle. Temme siis lenkin montun ympäri, jolloin takaisin ei tarvitse uida samoja jälkiä.

Jään alle sukeltaminen ilman pintaköyttä on yleensä tunteita kuohauttava keskustelun aihe. Monet eivät ymmärrä miksi ottaa moinen riski, kun pintaköyttä käytettäessä voitaisiin sukeltaa paljon turvallisemmin. Sukeltajan taidot, koulutus ja varusteet nousevatkin ratkaisevaan asemaan, kun sukelletaan jään alle opasnarulla pintaköyden sijaan. Sukeltajilla tulee olla luolakoulutus sekä kahdennetut varusteet ja sukelluksilla tulee noudattaa kaasu- ja muita luolasukellus-sääntöjä. Mielestäni on myös tärkeää, että sukellettava kohde on tuttu entuudestaan. Opasnarun hukkaaminen voi olla muuten kohtalokasta! Opasnaru itsessään pitää olla hyvin vedetty. Sen pitää olla tarpeeksi kireällä, jotta sitä voidaan seurata myös nolla näkyväisyydessä pelkällä käsituntumalla ja sen pitää olla yhtenäinen pintaan saakka. Tarvittaessa naruun voidaan asentaa myös nuolia, jotka osoittavat ulosmenon suuntaan (tässä tapauksessa avannon suuntaan).

On  kohteita, joihin itse en kuitenkaan lähtisi ilman pintaköyttä. Esimerkiksi merellä olevat hylyt varsinkin silloin, kun tiputetaan avannosta suoraan hylyn päälle. Tällöin haluan tietää, että minulla on jatkuva yhteys pintaan. Opasnarun hukkaaminen merellä olisi katastrofi, sillä sen etsiminen niin isosta tilasta olisi sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Neulan taitaisi kuitenkin löytää ennemmin. Pintaköydessä on myös se etu, että sen avulla voidaan kommunikoida pintahenkilöihin. Tarvittaessa voidaan vaikka pyytää apua pinnalta. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että köysi sukeltajan ja pintahenkilön välillä pidetään riittävän kireällä, jotta viestit välittyvät narua pitkin. Pintahenkilön pitääkin tuntea ns. "naruttamisen" oikeat menetelmät. Viesteistä on myös hyvä keskustella etukäteen, jotta sekä sukeltajalla että pintahenkilöllä on sama käsitys niistä. Viestit toteutetaan nykimällä ja ravistamalla köyttä.

Talvisukeltelu asettaa omat vaateensa toiminnalle. Oikein toteutettuna se on kuitenkin mukavaa ja tekee kausiharrastukseta ympärivuotisen harrastuksen. Ennen jokaista sukellusta tulee tehdä sukellus-suunnitelma, joka talvella sisältää myös päätkösen siitä, sukelletaanko pintaköydellä vai opasnarulla. Kumpikin soveltuu oikeinkäytettynä hyvin turvalliseen talvisukeltamiseen silloin, kun sukeltajalla on asianmukainen koulutus, taidot ja varusteet.

Turvallista talvisukeltamista itse kullekin!