Opasnaruja & pintaköysiä

Mennellä viikolla tuli pistäydyttyä veden alla vain kerran. Se tapahtui eilen, sunnuntaina. Paikaksi valikoitui tällä kertaa hauskasti nimetty "Sikalan monttu". Paikka on vanha kalliolouhos, jonka nimi tulee siitä, että montulle johtava tie kulkee sikafarmin ohi. Sikalan monttu on yksi meidän vakio harjoittelukohteista, jossa syvyyttä on huimat 10 metriä ja näkyväisyys on yleensä melko hyvä.

Näin talvisaikaan olemme toteuttaneet louhos-sukellukset ns. luolasukellusmenetelmällä, eli monttujen pohjalle on vedetty opasnaru, jota seurailemme koko sukelluksen ajan. Narun tehtävänä on opastaa meidät turvallisesti takaisin maan kamaralle. Sikalan montulle olen vetänyt narua noin 170 metriä eli narun päähän ja takaisin avannolle sukellettaessa matkaa kertyy reilut 300 metriä. Parantelemme narua ensi kerralla vielä niin, että se alkaa avannolta ja päättyy avannolle. Temme siis lenkin montun ympäri, jolloin takaisin ei tarvitse uida samoja jälkiä.

Jään alle sukeltaminen ilman pintaköyttä on yleensä tunteita kuohauttava keskustelun aihe. Monet eivät ymmärrä miksi ottaa moinen riski, kun pintaköyttä käytettäessä voitaisiin sukeltaa paljon turvallisemmin. Sukeltajan taidot, koulutus ja varusteet nousevatkin ratkaisevaan asemaan, kun sukelletaan jään alle opasnarulla pintaköyden sijaan. Sukeltajilla tulee olla luolakoulutus sekä kahdennetut varusteet ja sukelluksilla tulee noudattaa kaasu- ja muita luolasukellus-sääntöjä. Mielestäni on myös tärkeää, että sukellettava kohde on tuttu entuudestaan. Opasnarun hukkaaminen voi olla muuten kohtalokasta! Opasnaru itsessään pitää olla hyvin vedetty. Sen pitää olla tarpeeksi kireällä, jotta sitä voidaan seurata myös nolla näkyväisyydessä pelkällä käsituntumalla ja sen pitää olla yhtenäinen pintaan saakka. Tarvittaessa naruun voidaan asentaa myös nuolia, jotka osoittavat ulosmenon suuntaan (tässä tapauksessa avannon suuntaan).

On  kohteita, joihin itse en kuitenkaan lähtisi ilman pintaköyttä. Esimerkiksi merellä olevat hylyt varsinkin silloin, kun tiputetaan avannosta suoraan hylyn päälle. Tällöin haluan tietää, että minulla on jatkuva yhteys pintaan. Opasnarun hukkaaminen merellä olisi katastrofi, sillä sen etsiminen niin isosta tilasta olisi sama kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Neulan taitaisi kuitenkin löytää ennemmin. Pintaköydessä on myös se etu, että sen avulla voidaan kommunikoida pintahenkilöihin. Tarvittaessa voidaan vaikka pyytää apua pinnalta. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että köysi sukeltajan ja pintahenkilön välillä pidetään riittävän kireällä, jotta viestit välittyvät narua pitkin. Pintahenkilön pitääkin tuntea ns. "naruttamisen" oikeat menetelmät. Viesteistä on myös hyvä keskustella etukäteen, jotta sekä sukeltajalla että pintahenkilöllä on sama käsitys niistä. Viestit toteutetaan nykimällä ja ravistamalla köyttä.

Talvisukeltelu asettaa omat vaateensa toiminnalle. Oikein toteutettuna se on kuitenkin mukavaa ja tekee kausiharrastukseta ympärivuotisen harrastuksen. Ennen jokaista sukellusta tulee tehdä sukellus-suunnitelma, joka talvella sisältää myös päätkösen siitä, sukelletaanko pintaköydellä vai opasnarulla. Kumpikin soveltuu oikeinkäytettynä hyvin turvalliseen talvisukeltamiseen silloin, kun sukeltajalla on asianmukainen koulutus, taidot ja varusteet.

Turvallista talvisukeltamista itse kullekin!

Tunnelmia Venemessuilta ja Hylkyseminaarista

Noniin, nyt on kotiuduttu tämän vuoden venemessuilta. Messut olivat minulle ensimmäiset ja olin yllättynyt siitä, miten paljon tarjontaa sieltä löytyi. Mielenkiintoista katseltavaa riitti halli toisensa jälkeen.
Olin etukäteen päättänyt, että katsastan ainakin Ursukin, Varuste.netin, Marinon ja muutaman muun messuosaston ja sitten kiertelen niin paljon kuin aika antaa myöten. Kerkesin kuitenkin kiertämään kaikki hallit suurpiirteittäin ja käymään muutamassa veneessäkin.
Puoli 3 aikoihin olikin aika sitten siirtyä konferenssi tilan puolelle kuuntelemaan mielenkiintoisia luentoja liittyen Itämeren hylkyihin. Esiintyjälista oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ja kuulimmekin luentoja vanhojen esineiden konservoinnista aina hylyillä sukeltamisen juridiikkaan. Parhaiten mieleeni jäi Badewannen esittely heidän tekemästään dokumenttiprojektista, joka on saanut merkittävän huomion maailmalla, Antti Apusen ja Janne Suohosen esitelmä heidän uudesta Hangon evakuointia käsittelevästä projektistaan sekä tietenkin viimeisenä luennoineen Richard Lundgrenin huikea kertomus siitä, kuinka hän tiimeinen löysi Mars Makalös hylyn.
Jokainen luento osoitti sen, kuinka kallisarvoisen historian merten syvyydet kätkevät sisälleen. Jokaisella hylyllä on oma tarinansa kerrottavanaan. Hylkyjen kautta voimme päästä lähemmäksi menneitä aikoja ja nähdä miltä elämä entisaikoina näytti. Sen takia on äärettömän tärkeää, ettei hylkyjä tuohta rosvoamalla ja muilla vastuuttomilla toimilla! Mielestäni tähän viestiin kulminoitui koko seminaarin tarjonta. Ja se ei olekkaan mikään kevyt viesti.
Jokaisen sukeltajan on hyvä miettiä omia menetelmiään, hylyillä sukellettaessa, ankkuroinnista itse sukellustapahtumaan. Kunnioitetaan hylkyjämme! Ne ovat katoava luonnonvara joiden historiasta myöhemmätkin sukupolvet haluavat varmasti päästä osalliseksi.
 

Venemessuille.

Tänä viikonloppuna lähden käymään Helsingissä venemessuilla. Odotan mielenkiinnolla messuilla järjestettävää Hylkysukellus seminaaria. Siellä aiheena on hylkyjemme tila Museoviraston viimevuotisen koordinaattiluettelon julkaisun jälkeen. Toivottavasti hylyt ovat saaneet ja saavat olla rauhassa, muutamaa erittäin ikävää tapausta lukuunottamatta.
Aion viipyä messuilla ainoastaan lauantain, joten pääpaino on Hylkysukellus seminaarilla. Sen lisäksi pitäisi keretä tsekkaamaan ainakin Ursukin messuosasto. Kirjoittelen tunnelmia venemessuista heti kotiuduttuani sieltä.
Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä käymään Kaatialassa sukeltamassa. Kaatialassa tulee käytyä aika paljon, se kun on sopivan matkan päässä kotoa ja sopiva harjoitus kohde. Toki luolastoa voisi olla enemmänkin ;) Olisin toivonut kerkeäväni käymään Ojamolla venemessujen yhteydessä, mutta tällä kertaa se ei valitettavasti onnistu. No, pysyyhän Ojamo onneksi paikoillaan!

Vihdoin viimein...

Olen jo pitkään miettinyt alkavani kirjoittamaan blogia liittyen sukellusharrastukseeni. Nyt sain vihdoin perustettua blogin ja tästä eteenpäin olisikin tarkoitus päivitellä sukelluskuulumisia tänne.

Suomen talvikausi asettaa tietyt haasteet sukellusharrastukselle. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään 1-2 sukellusta viikossa kylmyydestä huolimatta, jotta taidot pysyvät yllä. No, koko ajanhan tässä mennään kesää kohden ja myös veden alla vietetty aika lisääntyy lämpötilan noustessa. Ensi kesänä onkin tarkoitus sukeltaa paljon merellä ja kesän alkuun käydään parin viikon matkalla Ranskassa tekemässä Technical Cave ja Normoxic Trimix -kurssit. Puuhaa siis riittää kesäksi, mutta sitä ennen nautitaan vielä kylmistä vesistä, jääkatosta ja kirkkaista näkyväisyyksistä! :)